REILU PELI – TYÖVÄLINEITÄ ESIMIEHELLE EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYYN JA RISTIRIITOJEN SELVITTÄMISEEN

25.9.2016

Kutsu
Tehy ry Kajaanin aluetoimisto ja TJS Opintokeskus järjestävät koulutuksen REILU PELI – TYÖVÄLINEITÄ ESIMIEHELLE EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYYN JA RISTIRIITOJEN SELVITTÄMISEEN
Aika: 23.11.2016 klo 9:00 – 16:00
Paikka: Scandic Kajanus, Koskikatu 3, Kajaani
Kohderyhmä: Tehyläiset esimiehet

Koulutuksen tavoite Tavoitteena on oppia suunnittelemaan ja tekemään käytännössä työpaikan henkistä työsuojelua sekä saada työvälineitä ristiriitatilanteiden selvittämiseen. Samalla opitaan ennaltaehkäisemään epäasiallista käyttäytymistä. Koulutuksessa harjoitellaan, kuinka työsuojelun kehittäminen voidaan aloittaa työpaikalla yhdessä koko henkilöstön kanssa. Esimiehen toimintatapa ristiriitatilanteiden selvittelyssä tarkentuu. Lisäksi muiden työpaikan toimijoiden ja ulkopuolisten auttajatahojen kuten työterveyshuollon ja ammattijärjestöjen mahdollisuudet tukea tilanteiden selvittelyä tulevat tutuiksi. Toteutus Koulutus toteutetaan osallistavin menetelmin siten, että esimiehillä on mahdollisuus vertaisoppimiseen.
Kouluttajana toimii kehittämisasiantuntija Päivi Lohi-Aalto TJS Opintokeskus

OHJELMA
9:00 Aamukahvi
9:30 Koulutuksen tavoitteet
9:45 Työpaikan henkinen työsuojelu − Kuormitusanalyysi − Ohjeita työsuojelun kehittämissuunnitelman laadintaan − Epäasiallisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyn muita keinoja
12:00 Lounas
13:00 Epäasiallisen kohtelun määrittely ja puheeksi ottaminen työyhteisössä
13:30 Epäasiallisesta kohtelusta lainsäädännössä ja viranomaismääritelmiä Häiriöiden synty työpaikoilla ja varhainen puuttuminen Työyhteisön ryhmädynamiikan vaikutukset epäasiallisen käyttäytymisen syntyyn
14:15 Kahvitauko
14:30 Ristiriitatilanteiden selvittäminen − Esimiehen rooli tilanteissa − Muiden toimijoiden roolit
15:45 Yhteenveto ja palautteet
16:00 Päivä päättyy

Sitovat ilmoittautumiset 2.11.2016 mennessä vain tämän linkin kautta: https://kilta.tehy.fi/KoulutusIlmoittautumissivut/Tapahtumatiedot.aspx?id=106129&hash=A0F59765-3E65-4E94-828D-6B0FCF76ED2D

Tehy kustantaa koulutuksen, siihen liittyvän materiaalin sekä ohjelmassa mainitut tarjoilut. Peruuttamatta jätetyistä paikoista perimme todellisten kulujen mukaiset kustannukset. Tilaisuuteen otetaan 30 osallistujaa.

Lisätietoja: sari.kauppinen@tehy.fi